VarusteoppaatMatkustaminenVinkkejä
Kieli
Vaeltaminen Itävallassa | Opas | Ridestore Magazine

Laajan tutkimuksen ja harkinnan jälkeen olemme vakuuttuneita, että Itävalta on yksi parhaista maista Euroopassa ja niin on myös vaeltaminen Itävallassa. Sen vuoristot ovat yhtiä maailman parhaita talviurheiluun, ruokakulttuuri monipuolinen ja vaeltamismahdollisuudet rajattomat.

Itävalta on yksi suosikkimaitamme talvisin mahtavien lumiolosuhteiden ja haastavan maaston vuoksi, mutta halusimme nähdä lisää, joten suuntasimme sen kuuluisiin vuoristoihin kesällä. Nämä 10 vaellusreitiä Itävallassa tekevät Innsbruckin lentokentän käyttämisen pian hyvin tutuksi.

Vaeltaminen Itävallassa

Ja kuten olemmekin jo todenneet, maasto Itävallan Tirolissa on haastavaa ja se on aivan yhtä monipuolista ja haastavaa kesän vehreydessä. Monet Itävallan vaellusreiteistä eivät ole ideaaleja aloittelijoille tai korkeanpaikan kammoisille huimaavien korkeuksien, jyrkkien nousujen ja vaikeakulkuisten polkujen vuoksi. Monet vaellusreiteistä on suunniteltu pidemmmän matkan vaeltajille, sillä reitit voivat olla pituudeltaan jopa yli 400km. Mutta tietenkin niille, joilla ei ole näin paljon aikaa käytettävissä, reiteiltä löytyy lyhyempiä osuuksia esim. päivän mittaisille vaelluksille söpöine ravintoloineen.

Muista nämä mukaan Itävaltaan

Suunnitteletko seuraavaa seikkailuasi ja etsit sopivia vaatteita? Meiltä löydät uusimmat tyylit vaeltamiseen ja ulkoiluun, joilla pärjäät myös Itävallan poluilla ja vuoristossa. Niiden avulla voit nauttia luonnosta samalla tuntien olosi mukavaksi ja tyylikkääksi. Katso uusin valikoimamme ja löydä juuri sinulle sopiva ulkoilutakki ja sen kanssa yhteensopivat miesten ulkoiluhousut tai naisten ulkoiluhousut monipuolisesta mallistosta.

Sää Itävallassa

Sää Itävallassa

Sää Itävallassa on melko normaali läntiseen Eurooppaan, jossa talvet ovat kylmiä ja kesät lämpimiä. Monet listan vaellusreiteistä sijaitsevat korkealla ja kulkevat vuoristoissa, joten vaeltaminen lumisina talvikuukausina ei ole suositeltavaa. Keskimäärin talven lämpötilat korkealla pyörivät noin -3.5 asteen tuntumassa ja lumisateet ovat erittäin todennäköisiä.

Kevät- ja kesävaellukset Itävallassa

Keväällä ja kesällä huhtikuusta lokakuuhun lämpötilat ovat huomattavasti nautinnollisempia vaeltamiseen. Alppikeskuksissa kuten Mayrhofenissa lämpötila on keskimäärin 15 astetta keväällä ja kesällä 25 astetta. Vaeltaminen kesähelteellä voi olla rankkaa, mutta Itävallan raikas vuoristoilma tekee siitä mukavamman.

Parhaat vaellusreitit Itävallassa - pikanavigointi

Parhaat vaellusreitit Itävallassa

Seuraavana esittelemme 10 parasta vaellusreittiä, jotka olemme tarkoin valinneet listalle. Näistä löytyy niin pidempiä reittejä kuin lyhyempiä päivävaelluksia.

Lech River Trail

Lech River Trail

Reitin pituus: 125km 

Vaikeustaso: Keskivaikea 

Soveltuu parhaiten: Ensimmäiseksi pitkäksi vaellukseksi 

Lech River Trail on melko kuuluisa vaellusreitti Itävallassa lajin harrastajien parissa, sillä se on viimeisiä luonnontilaisia jokimaisemia Euroopassa ja luotettava European Ramblers Association on sertifioinut reitin useiden laatutestien perusteella. Olet siis hyvissä käsissä lähtiessäsi seikkailemaan tälle pitkälle reitille, joka starttaa Lech Am Arlbergista ja päättyy Füsseniin. Kyseessä on suhteellisen helppo vaellus, joka on suurimmaksi osaksi alamäkeä, joten vaikka se on pitkä, sinun ei tarvitse olla kokenut vaeltaja nauttiaksesi siitä. Vaelluskokemuksestasi riippumatta nautit Lechtal laakson kauneudesta, luonnosta ja maisemista 1830m korkeudesta. 

Ridestore suosittelee:

Kävele Holzgau sillan yli, joka on toiseksi pisin riippusilta Itävallassa, eikä todellakaan sovellu korkeanpaikan kammoisille.

Lasörling High Trail

Lasörling High Trail

Reitin pituus: 61km 

Vaikeustaso: Haastava

Soveltuu parhaiten: Haastetta etsiville

Tässä on juuri täydellinen vaellus kokeneille vaeltajille ja haastetta etsiville. Reitti alkaa Matreista Itä-Tirolista ja suuntaa kohti Prägraten am Großvenedigeriä Virgental-laaksossa, jonka aikana nouset huimaavat 5000m 3-4 päivän aikana. Laajaa kokemusta, tietoa, taitoa ja kestävyyttä tarvitaan tälle reitille noustessasi epävakaata ja jyrkkää maastoa yli 2000m sijaitseville huipuille 7-8 tuntia päivässä. Tämä maksimaalinen ponnistelu palkitaan nähdessäsi upeat maisemat laaksoon ja kauniit lumihuippuiset vuoret. Lisäksi pitkän vaelluspäivän jälkeen voit rentoutua, nostaa jalkasi ylös matkan varrella sijaitsevissa vuoristomökeissä.

Ridestore suosittelee:

Tee tästä vaelluksesta napsun verran helpompi varaamalla opaspalvelu, johon sisältyy matkatavaroidesi kuljetus mökiltä seuraavalle.

Krimmler Wasserfälle

Krimmler Wasserfälle

Reitin pituus: 7km 

Vaiekustaso: Aloittelija 

Soveltuu parhaiten: Vesiputouksia rakastaville

Reitti Krimmlerin vesiputoukselle ei ole pitkä vaellus, eikä ehkä tarpeeksi eeppinen seikkailunhaluisille, mutta se on ehdottomasti vierailun arvoinen vehreää luontoa ja vesiputouksia rakastaville. Krimmerin vesiputous on todella vaikuttava ja Itävallan korkein sekä Euroopan korkein kokovuotinen vesiputous. Sen koon vuoksi voi kestää jopa 4 tuntia kiertää koko 7km lenkki parkkipaikalta huipulle pysähdellen useissa näköalapaikoissa matkan varrella. Kyseessä on rentouttava vaellus metsän läpi vesiputouksen kuohutessa vieressä. 

Ridestore suosittelee:

Paikka on turistien suosiossa, joten yritä suunnata sinne aikaisin tai lomakausien ulkopuolella, kuten syksyllä tai talvella.

Peter Habeler Hike

Peter Habeler Hike

Reitin pituus: 41km 

Vaikeustaso: Haastava

Sopii parhaiten: Vuorikiipeilijöille 

Tämä vaellusreitti on kunnianosoitus itävaltalaiselle Peter Habelerille, joka nousi Everestille ilman lisähappea useita vuosia sitten ja reitti on nimetty hänen mukaansa. Se sijaitsee läntisillä Zillertalin alpeilla kuuluisassa Mayrhofenin laskettelukeskuksessa sekä sitä ympäröivissä kylissä, joihin reitti antaa sinun tutustua kaikessa kauneudessaan. Tämä korkealla puurajan yläpuolella sijaitseva polku ohittaa kivisiä osuuksia, Hintertuxin jäätikön, peltoja ja metsiä. Korkea sijainti ja epävakaa maasto tekee siitä paremmin soveltuvan kokeneille ja innokkaille vaeltajille. Matkan varrella on mökkejä levähtämiseen ja elpymiseen itävaltalaiseen alppityyliin. 

Ridestore suosittelee:

Reitin varrella on osuuksia, joita on mentävä Via Ferrataa pitkin, joten muista ottaa kypärä ja valjaat mukaasi.

Sellrain Mountain Hut Hike

Sellrain Mountain Hut Hike

Reitin pituus: 84km 

Vaikeustaso: Haastava

Soveltuu parhaiten: Jyrkkien mäkien kiipeäjille  

Suuntaa Stubain alpeille tälle haastavalle, mutta nautinnolliselle 7 päivän vaellukselle. Rengasreitin voi aloittaa useista eri pisteistä, kuten Oetzista tai Umhausenista, mutta joka tapauksessa tulet ohittamaan useita huippuja ja laaksoja, jotka tekevät tästä vaelluksesta monipuolisen. 84km varrella on vaikuttavia huippuja, joista korkeimmat vievät sinut 3008 metriin ja tietenkin tälläisille huipuille tulee nousta kyrkkiä ja haastavia polkuja pitkin. Voit päättää pitkät ja rankat vaelluspäivät toinen toistaan söpömpiin vuoristomökkeihin. Stubai-laakso itsessään on tunnettu alppiruusuistaan ja vehreistä maisemistaan, joten pidä kamera lähettyvillä!

Ridestore suosittelee:

Majoitu Sellrainissa muutamaksi päiväksi, jos saat mahdollisuuden, sillä se on suosittu kohde samanhenkisten vaeltajien ja maastopyöräilijöiden parissa. 

Wildpark Aurach

Wildpark Aurach

Reitin pituus: ei määriteltyä reittiä

Vaikeustaso: Aloittelija

Soveltuu parhaiten: Lapsiperheille

Tämä lisäys listalle ei sinänsä ole vaellus, eikä eeppinen vuoristoseikkailu, joita varten monet suuntaavat Alpeille kesäisin, mutta jos haluat viettää rennon päivän vuoristossa ja luonnossa lapsiperheellä, suuntaa Wildparkiin. Pienellä 9 euron sisäänpääsymaksulla voit tutkia 40 hektaarin verran vuoristoa ja peltomaisemia Kitzbuhelista etelään. 1100 metrin korkeudessa tapaat noin 200 erilaista eläintä, kuten peuroja, ilveksiä, laamoja ja murmeleita, joista paikka pitää hyvää huolta ja ne ovat innoissan nähdessään vierailijoita. Voit viettää päivän ihailemalla laiduntavia eläimiä, taianomaisia maisemia ja nauttien päivällistä perinteisessä itävaltalaisessa mökissä.

Ridestore suosittelee:

Pääset silittämään pienempiä eläimiä, kuten kaneja ja aaseja.

The Eagle Walk

The Eagle Walk

Reitin pituus: 422km

Vaikeustaso: Keskivaikea / Haastava

Soveltuu parhaiten: Niille, jotka haluavat kehittyä ja saada lisää vaelluskokemusta

Eagle Walk on jännittävä itävaltalainen vaellusseikkailu, jonka varrella pääset kunnolla tutustumaan Tiroliin. Tietysti 420km on eeppisen pitkä matka, mutta se on jaettu 33 osioon, jotka voidaan suorittaa omaan tahtiin aikarajoituksista ja vaelluskokemuksesta riippuen. Tyypillisin aloituspaikka on St. Johannissa, josta voit matkata vaihtelevan maaston, kuten jyrkkien huippujen, laaksojen ja peltojen läpi. Vaelluksen aikana Goetheweg polku ohittaa Innsbruckin ja sieltä on upeat näkymät kaupunkiin ja nousee sitten Großglocknerin vuorelle, joka on korkein huippu Itävallassa.

Koko vaellus vai muutama osio?

Olit sitten kiinnostunut kunnianhimoisesti koko reitistä tai suorittamaan muutaman osion kerrallaan, tulet joka tapauksessa rakastumaan alueeseen ja sen luonnonkauniiseen alppimaisemaan. 

Ridestore suosittelee:

Matkan varrella kannattaa pysähtyä itävaltalaisessa Scheffaun kylässä, joka on postikorttimaisen kaunis, perinteinen ja täydellinen paikka rentoutumiseen.

Nock/Art Trails

Nock/Art Trails

Reitin pituus: 6 erilaista lyhyttä reittiä, yhteensä noin 50km

Vaikeustaso: Aloittelija

Soveltuu parhaiten: Taiteesta innostuneille

Nock/Art polut ovat hieman poikkeavia perinteisistä vuoristovaelluksista, sillä ne yhdistelevät Alppien luonnonkauneutta kulttuuriin taiteen ja veistosten avulla. Taiteilijat ovat käyttäneet paikallisia materiaaleja luodakseen mahtavaa taidetta, jota löytyy 6 eri vaelluspolun varrelta. Niiden tavoitteena on herättää ajatuksia ja vaihtoehtoisia perspektiivejä luonnossa liikkuessasi. Alueelta löytyy yhteensä noin 50km taidepolkuja ja reiteissä valinnanvaraa on jyrkistä ja haastavista päällystettyihin ja tasaisiin polkuihin, joten voit valita seurueellesi sopivan vaihtoehdon. Lähin kylä on maalaismainen Bad Kleinkirchheim Carinthiassa, jota ympäröivät Nockberge vuoret, joten taidepolut ovat mahtava rentouttava ja kulttuurillinen kokemus alueella liikkuessasi.

Ridestore suosittelee:

Kaikki taidepolut yhdistyvät Alps-Adriaticin pitkän matkan reitteihin, joten tämä on täydellinen vaihtoehto pidemmän matkan aloitukseen. 

Pinzgauer Spaziergang

Pinzgauer Spaziergang

Reitin pituus: 17km

Vaikeustaso: Keskivaikea

Soveltuu parhaiten: Päivävaellukseksi 

Pinzgauerin vaellus on yksi parhaista päivävaelluksista Itävallassa, joka tarjoaa hyvän tasapainon ponnistelun ja intensiivisen matkan välillä ja on silti nautinnollinen. 6 - 7 tunnin aikana seuraat selkeää vaelluspolkua, joka alkaa Schmittenhöhestä ja kiemurtelee Hackleberger järven ohi ja päättyy Saalbachiin. Tämä on korkealla sijaitseva polku, jonka korkein kohta on 2081 metrissä, joten varustaudu päätähuimaaviin maisemiin. 

Ridestore suosittelee:

Tuo runsaasti eväitä ja ruokaa, sillä toisin kuin monilla muilla Itävallan reiteillä, tällä reitillä ei ole mökkejä levähtämiseen. 

Stubai Höhenweg

Stubai Höhenweg

Reitin pituus: 78km

Vaikeustaso: Keskivaikea / Haastava 

Soveltuu parhaiten: korkean paikan kiipeilijöille

Stubai Hohenweg on jännittävä korkealla sijaitseva reitti Itävallassa ja se on mahtava tapa testata vuorikiipeilijän taitojasi. Kun suuntaat tälle pitkälle rengasreitille, sinun tulee olla hyvin valmistautunut ja varustautunut jyrkkiin nousuihin, epätasaisiin polkuihin ja via ferratoihin. Kaikki tämä vaiva palkitaan, kun saavut 2881m korkeuteen ja näet Stubai-laakson kaikessa kauneudessaan. Suuntaa rengasreitille, joka alkaa ja lähtee Neustiftista ja ohittaa vuoristomökkejä, joissa on mahdollista levähtää ja yöpyä. 

Ridestore suosittelee:

Tarkista sääennuste ennen vaellukselle suuntaamista, sillä sää voi olla arvaamaton ja lumi tehdä reitistä mahdottoman kulkea.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mitkä ovat suosituimmat vaellusreitit Salzburgin läheisyydessä?

Salzburgin ympäristössä on monia upeita vaellusreittejä, joista valita ja esimerkiksi Grossglocknerin ympäristö tarjoaa upeita vaellusmahdollisuuksia. Voit vaeltaa Grossglocknerin kansallispuiston alueella ja ihailla upeita jäätiköitä, vuoria ja laaksoja. Toinen suosittu vaellulskoihde on Salzkammergutin järvialue. Salzburgin ympäristössä sijaitseva Salzkammergut on tunnettu upeista järvistään ja upeista maisemistaan.

Mitkä ovat suosituimmat vaellusreitit Tirolissa?

Tirolin alueella ja sen kauniista vuoristoista löytyy useita vaellusreittejä. Yksi suosituimmista vaelluskohteista Tirolissa on Zillertal-laakso ja sen alueella on monia hyvin merkittyjä reittejä, kuten Berliner Höhenweg, joka on suosittu monipäiväinen vaellusreitti, ja Ahornspitze, joka on vaativa päivävaellus huipulle. Ekstrahaastetta kaipaaville Tirolista löytyy Adlerweg (Eagle's Path), joka on yksi Itävallan tunnetuimmista pitkän matkan vaellusreiteistä, ja se kulkee läpi Tirolin alueen. Reitti on jaettu useisiin osiin, joista jokainen tarjoaa upeita näkymiä vuorille, laaksoille ja alppikylille. Vaellusreitin varrella on myös monia majataloja, joissa voi yöpyä, levähtää ja tankata alppiruokaa

Lopuksi

Lopuksi

Joten siinäpä se, lista 10 parhaasta vaellusreitistä Itävallassa. Vaikka saattaakin kuulostaa siltä, että moni näistä reiteistä on tarkoitettu ammattilaisille ja kokeneille vaeltajille, löytyy sieltä kuitenkin jokaiselle jotain. Yhtäkään ei tarvitse suorittaa kokonaisuudessaan vaan ne voidaan jakaa osioihin, jotka ovat huomattavasti miellyttävämpiä vaelluksen parissa aloitteleville. Lapset, perheet ja ne, jotka haluavat rentouttavan päivän vuoristoilmassa viihtyvät päivävaelluksilla ja vaihtoehtoisilla reiteillä. Kun taas kokeneemmat pääsevät valitsemaan Euroopan haastavimmista vaellureiteistä mieleisensä. Mikä ikinä kiinnostuksesi kohde on, Itävallasta löydät kaiken ja rakastut aina uudelleen tähän mahtavaan maahan. 

Aiheeseen liittyvää lukemista: