VarusteoppaatMatkustaminenVinkkejä
Kieli
Kuinka tehdä laskettelusuksien huolto kotona | Ridestore Magazine

Kun huomaat, että laskettelusuksesi alkavat olla huollon tarpeessa, saattaa ensimmäinen ajatuksesi olla niiden kiikuttaminen huoltopalveluun, joita löytyy muun muassa laskettelukeskusten yhteydestä. Huoltoliikkeissä työskentelevät ammattilaiset saavat toki aikaan erinomaista jälkeä, mutta jos viitsii opetella hoitamaan homman itse, huomaa sen sujuvan huomattavasti kivuttomammin, kuin aluksi luuli. Kotihuolto on paitsi pitkässä juoksussa kustannustehokkaampaa, antaa myös vallan tehdä omat korjaustyöt omien standardien mukaisesti sekä huoltaa ja teroittaa kantit juuri haluamaansa terävyyteen. Kun homma on hallussa, laskettelusukset on helppo pitää huippukunnossa jokaista laskettelukertaa varten. Jos siis olet valmis nostamaan laskettelusuksien huoltogeimisi uudelle tasolle tälle laskettelukaudelle, niin jatka lukemista!

Tässä oppaassa käymme läpi laskettelusuksien huollon perusjutut, kuten sen, kuinka huoltaa sukset ja kantit, kuinka korjata suksien pohjan vauriot ja naarmut ja kuinka voidella ja kiillottaa sukset. Kerromme myös, kuinka kokoat välttämättömien työkalujen paketin suksien huoltoa ja ylläpitoa varten.

Ja muuten, kun olet ensin saanut laskettelusuksesi minttiin laskukautta varten, tsekkaa myös vaatekaappisi kunto. Kattava valikoimamme pitää sisällään laskettelutakit ja lasketteluhousut, joilla pidät rinnetyylisi yhtä freesinä kuin kanttisikin. Niin takeista kuin housuista on tarjolla monia eri vaihtoehtoja kevyemmistä paksumpiin toppauksiin, joten löydät takuulla asun niin kevätauringon lämmittämiin rinnepäiviin kuin sydäntalven ankarimpiin tuiskuihinkin.

Laskettelusuksien huoltaminen kotona

Sisältö

Mitä laskettelusuksien huollolla tarkoitetaan?

Laskettelusuksien huollolla tarkoitetaan suksien pitämistä lähes uudenveroisina kaudesta toiseen. Laskettelusukset eivät pienestä hätkähdä, ja lumikin on usein materiaalina pehmeää, mutta siitä huolimatta se onnistuu ajan mittaan kuluttamaan pois voiteluaineet, vaurioittamaan pohjaa sekä tylsistyttämään kantit. Huoltamalla suksiaan hyvin voi ehkäistä suuremmat vauriot pitkässä juoksussa ja pitää suksensa täydellisessä laskukunnossa jokaista rinnepäivää varten.

Varusteet ja työkalut

Alla käymme läpi suksihuollon perusmenetelmät ja tarjoamme vaiheittaisen oppaan, joilla naarmuuntuneista ja kuluneista suksista saa taas uudenveroiset. Ennen tätä täytyy kuitenkin käydä läpi tarvittavat työkalut. Harrastaja voi aivan hyvin pärjätä pelkillä välttämättömillä välineillä, mutta seuraava lista sisältää silti kaiken, mitä täydellisessä huoltovälinesetissä tulisi olla!

Joka hommaan löytyy oma työkalunsa. Tämä on totta monella muullakin elämän osa-alueella, eikä suksihuolto tee asiaan poikkeusta. Alla luettelemme kaikki työkalut, joita voidaan tarvita perusteelliseen huoltoon. Erottelemme myös välttämättömät huoltotyökalut sekä valinnaiset välineet. Käymme totta kai myös läpi sen, mitä kullakin välineellä tehdään, jotta voit paremmin päättää, onko kukin työkalu hyvä lisäys omaan suksihuoltosettiisi vai ei.

Varusteet ja työkalut

Välttämättömät työkalut

Ruuvipenkki tai puristimet: Ruuvipenkki tai puristimet ovat välttämättömät, sillä ne pitävät laskettelusuksia tiukasti paikoillaan, kun niiden parissa työskentelee. Kiillottaminen, viilaaminen ja voitelu vaativat kaikki hieman fyysisyyttä, ja jos suksia ei ole kiinnitetty mihinkään, ovat ne taipuvaisia liikkumaan ympäriinsä tehden huoltotoimenpiteiden suorittamisesta vaikeampaa. Voit siis joko hankkia tarkoitusta varten kehitellyn telineen tai valmistaa omasi kotoasi löytyvistä materiaaleista, kunhan käytössäsi on jotain, mikä pitää suksesi tiukasti paikoillaan!

Siivousliina ja puhdistusaine: Kun laskettelusukset on sitten saatu kiinnitettyä tukevasti pohja ylöspäin, täytyy ne puhdistaa poistaakseen mahdolliset jäljelle jääneet voiteluaineet, lian ja roskat. Parasta on käyttää sitruunasta valmistettua puhdistusliuosta (sitruunamehun ja veden seos on erinomainen ekologinen tee se itse -ratkaisu) tai erityistä tiivistetyistä sitrusöljyistä valmistettua suksien pohjan puhdistamiseen tarkoitettua puhdistusliuosta. Puhdistusainetta suihkutetaan pohjaan, jonka jälkeen se pyyhitään pehmeällä liinalla.

Apukantin poistaja: Ennen kanttien viilaamisen aloittamista on hyvä varmistaa, etteivät suksen apukantit ole liian korkeat. Apukantti on siis muutaman millin korkuinen kantin päällä oleva osa, joka porrastuu suksen sivuvalliin.

Metalliviila: Metalliviilaa käytetään poistamaan kanteista vekit ja lohkeamat. Se on myös tarpeeksi jykevä silottamaan lommot ja epätasaisuudet ja hiomaan mahdolliset terävät ja kanteista ulospäin törröttävät metalliosat. Suora metalliviila on totisesti välttämätön työkalu pitämään kantit sileinä ja aikaansaamaan mukavan jyrkän kulman silloin, kun käytettävissä ei ole viilakulmaa (jonka esittelemme valinnaisten työkalujen osiossa). Esimerkiksi 20 cm:n viila toimii hyvin. Kannattaa muuten varmistaa, että hankkii kahvattoman version, jotta voi asettaa sen tasaisesti pohjaa vasten saadakseen kanttikulmasta juuri täydellisen terävän!

Voitelurauta ja voiteet: Voitelurauta ja voiteet (eli vahat) ovat ehdottoman tärkeitä työkaluja suksienhuoltosettiisi. Laskettelusukset täytyy voidella kerran jokaista lasketteluviikkoa kohden (ehkä useamminkin, jos laskettelee paljon!) ja tästä syystä voiteluraudan ja vahan hankkimisen tulisi olla prioriteettilistan kärjessä. Käymme myöhemmin läpi, kuinka niitä käytetään.

Sikli: Edullisena ja tehokkaana huoltovälineenä tunnettu sikli on muovinen työkalu kovalla reunaosalla. Sitä käytetään irrottamaan ylimääräinen vaha suksien pohjasta voitelun jälkeen. Jokainen suksienhuoltosetti sisältää tämän työkalun – ja hyvästä syystä!

Välttämättömät työkalut

Valinnaiset työkalut

Timanttiviila: Timanttiviila on hyvin hienojakoinen viila, joka sopii moneen käyttötarkoitukseen! Se on työkalu, jolla viimeistellä pienet vekit tai naarmut metallikanteissa ja jolla saa aikaan mukavan tasaisen ja sileän pinnan. Pilkunviilaajalle se on must-hankinta. Sen sijaan he, jotka haluavat vain pitää suksensa laskukunnossa, voivat käyttää rahan yhtä hyvin yhteen after ski -bisseen!

Kanttikumi: Kanttikumi on jälleen yksi valinnainen ostos. Sitä voisi kuvailla timanttiviilan pehmeämmäksi versioksi, jolla kantteihin saa todella pehmeän ja silkkisen sileän viimeistelyn. Kanttikumi on hyvä olla olemassa, sillä viemällä sitä pitkin kanttia voi joka laskettelupäivän päätteeksi helposti tarkastaa, onko suksiin ilmestynyt ikäviä vekkejä tai muita vaurioita, jotka kaipaavat korjausta – sekä tietenkin pitää varusteensa priimakunnossa. Emme kuitenkaan pidä sitä välttämättömänä työkaluna. Monet itse suksiaan huoltavat kuitenkin vannovat kanttikumien nimeen, eivätkä ne toisaalta ole myöskään kallis investointi, joten kannattaa ehkä harkita sellaisen hankkimista!

Viilakulma: Viilakulma on työkalu, jonka avulla kantti voidaan viilata tiettyyn tarkkaan kulmalukemaan. Viila kiinnitetään viilakulmaan siihen tarkoitetuilla puristimilla. Esimerkiksi syöksylaskijat ja muut kovaa vauhtia kiitävät arvostavat täydellistä 90 asteen kulmaa kanteissaan, sillä tämä takaa maksimaalisen pidon ja vasteen. Freestyle-laskijat, jotka vetävät reilejä ja bokseja, kaipaavat kuitenkin vähemmän pitävät sukset ja näin ollen suuremman (eli loivemman) kulman. Vaikka viilakulmaa käyttämällä saa tarkat ja tasalaatuiset kulmat kaikille neljälle kantille, voi lähes saman lopputuloksen saavuttaa perusviilalla käsivaralla sekä kovalla työllä – kunhan hieman epätarkaksi jäävä jälki ei häiritse liikaa! Tästä syystä pidämmekin viilakulmaa valinnaisena työkaluna. Toisaalta, jos on sitä mieltä, että tarvitsee ehdottomasti suksiensa kantteihin terävät 90 asteen kulmat, on tämä väline varmaankin pakko hankkia.

Messinkiharja: Monet suksienhuoltosetit sisältävät messingistä tai muusta materiaalista, kuten nailonista valmistetun harjan, jolla harjataan pois voitelun jälkeen jäljelle jääneet vahat. Joissain seteissä harjoja on jopa kaksi. Puhdas liina (ilman puhdistusainetta) ja hellävarainen pyyhkiminen voivat kuitenkin hoitaa saman asian. Tästä syystä myös messinkiharja päätyy vaihtoehtoisten työkalujen kategoriaan.

Paikkapuikko, sytytin ja mattoveitsi/puukko: Paikkapuikkoja (P-tex-materiaalista) käytetään korjaamaan suksien pohjaan tulleita uurteita ja naarmuja. Paikkapuikko on nimensä mukaisesti puikon muotoinen. Puikon päätyä lämmitetään käyttämällä sytytintä, ja sulanutta muovia valutetaan vaurioituneelle alueelle niin, että koko vaurio täyttyy. Sen jälkeen ylimääräinen paikkausaine vuollaan mattoveitsellä tai puukolla (jotkut käyttävät myös sikliä), jonka jälkeen pohja on jälleen sileä. Tästä hommasta me täällä Ridestoren toimituksessa erityisesti pidämme, sillä kukapa ei tykkäisi leikkiä tulella ja sulaneella muovilla? Ei vaan, tosiasiassa tämä korjaustyö on melko sotkuinen ja semivaarallinenkin, eivätkä paikkapuikon aiheuttamat palovammat ole erityisen miellyttävän tuntuisia iholla. Paikkaaminen jätetäänkin usein ammattimaisten suksihuoltajien hommaksi, sillä siinä onnistuminen ei ole aivan yksinkertaista. Tästä syystä myös nämä työkalut ovat mielestämme valinnaisia.

Valinnaiset työkalut

Suksien huollon perusmenetelmät

Nyt kun olemme käyneet läpi kaikki tarvittavat työvälineet, voimmekin siirtyä itse menetelmiin. Jotkin alla olevista vaiheista sisältävät valinnaisia vinkkejä, joita voi hyödyntää tai jotka voi skipata laskettelusuksien kunnosta riippuen. Mennäänpä sitten asiaan!

Apukantin poisto

Apukantti voi olla kanttien viilaamisen kannalta liian korkea. Apukantin, eli suksen sivuvalliin porrastuvan, kantin päällä olevan osan poisto tarkoittaa apukanttien hiomista ja madaltamista, jotta suksien kanttien teroittaminen helpottuu. Työvaihe suoritetaan siihen erikseen tarkoitetulla apukantin poistajalla, josta mainitsimme aiemmin työkaluja käsittelevässä osiossa.

Kun apukantti on poistettu, on teräskantti mahdollista saada teräväksi kauttaaltaan huomattavasti helpommin. Tässä työvaiheessa on se etu, että koko laskettelusuksien huolto helpottuu ja suksen purevuus kovalla alustalla paranee.

Ensin sukset asetellaan työtasolle ja kiinnitetään ruuvipenkillä tai puristimilla. Apukantin poistajan terää säädetään siten, että se osuu apukantin materiaaliin. Suksesta otetaan sitten tukeva ote ja poistajalla tehdään pitkiä kevyitä vetoja niin, että jälki pysyy tasaisena koko suksen matkalta.

Kanttien teroitus ja huolto

Sitten päästään itse asiaan, kanttien teroitukseen ja huoltoon! Suksien ollessa vielä työtasolla edellisen vaiheen jäljiltä otetaan viila käteen ja asetetaan se tasaisesti ylösalaisin olevien suksien pohjan kärkiosaan. Tämä on erityisen tärkeää, ja aina tulisikin viilata kärjestä kantaan, sillä se saa aikaan tasaisia, yhdensuuntaisesti kulkevia syitä kanttiin, minkä ansiosta kantti kulkee sulavammin yhteen suuntaan.

Viilaaminen tapahtuu niin, että toinen käsi asetetaan viilalle suksien pohjan yllä ja toinen taas kantin ylle/päälle. Kantilla olevalla kädellä painetaan hieman ja viilaa liikutetaan samalla kärjestä kantaan yhdellä sulavalla liikkeellä. Tässä työvaiheessa viilan tulisi tuntea “rätisevän” sen kulkiessa vekkien ja muiden vaurioiden ylitse. Tätä työvaihetta jatketaan useita kertoja, ja viilaa painetaan hieman enemmän, jos kantissa on erityisen karhea alue tai osio. On tärkeää kohdistaa paine kantteihin, ei suksien pohjaan, sillä tarkoituksena ei ole vahingoittaa pohjaa, vaan teroittaa metallikantit!

Kun ensimmäinen kantti on sileä, toistetaan prosessi toiselle kantille vieden viilaa pitkin suksen ulkokanttia. Jälleen viilaan kohdistettavaa voimaa säädellään pitäen kulman niin lähellä 90:tä kuin mahdollista. Sujuvat viilan vedot ovat tässä avainasemassa!

Valinnainen vaihe: Kun vekeistä ja naarmuista on päästy eroon, voi prosessin toistaa timanttiviilalla tai kanttikumilla, jos sellainen sattuu työkaluarsenaalista löytymään. Niillä kantit viimeistellään äärimmäisen sileiksi. Jotkut pitävät tätä vaihetta tärkeänä, sillä se poistaa viilan jättämän kierteen. Tämän jälkeen voi halutessaan käyttää vielä viilakulmaa apunaan hioakseen kanttikulmat täydellisiksi.

Kanttien teroitus ja huolto

Suksien pohjan korjaaminen

Jos suksiesi pohjat ovat ottaneet ikävästi osumaa, kiitos viime laskettelupäivän kevätauringon paljastaman kallionkielekkeen tai pahanpäiväisesti suuttuneen eksän, saatat ehkä joutua suksien pohjien korjaushommiin.

Pohja puhdistetaan ensin puhdistusliuoksella ja sen jälkeen varmistetaan, että se on täysin kuiva. Sitten esiin otetaan paikkapuikko ja sytytin. Puikko asetetaan noin 5–10 cm vaurioituneen alueen ylle, minkä jälkeen sitä lämmitetään sytyttimen liekillä. Kannattaa varmistaa, että pitää kättänsä sivulla, ettei paikkapuikon kuuma muovi pääse valumaan sille. Juuri, kun muovi on sulamaisillaan ja lähes tippuu sukselle, voidaan paikkapuikon kuumennettu pää tökätä vauriokohtaan, johon sen tulisi jämähtää kiinni. Sitten paikkapuikko vedetään suksen pinnasta pois ja sytyttimen liekkiä käytetään sulattamaan sukseen kiinni jäänyt paikkapuikkomassa vaurioon. Vaihtoehtoisesti paikkapuikkoa voidaan myös kuumentaa, kunnes P-tex-materiaalia tippuu sulana vauriolle. Se voidaan tasoittaa käyttämällä apuna esimerkiksi lusikkaa tai muovinpalaa.

Kun paikkausaine on levitetty ja se on jäähtynyt, käytetään mattoveistä tai puukkoa apuna leikkaamaan ylimääräiset pois. Lopuksi korjatun alueen tulisi olla jälleen samassa tasossa suksen muun pohjan kanssa.

Rehellisesti sanottuna me täällä Ridestorella suosittelemme viemään pohjasta rikkoutuneet laskettelusukset huoltoliikkeeseen, sillä pohjan korjaus on varsin pikkutarkka ja hankala työ ja sen tekemiseksi täytyy usein nähdä kohtuuttoman paljon vaivaa. Silti on hyvä tietää, kuinka homma hoidetaan, jos lähimaillakaan ei satu olemaan korjauspalvelua ja sukset kaipaavat pikaisesti huoltoa.

Suksien pohjan korjaaminen

Vahaaminen ja viimeistely

No niin, nyt seuraa osio, jonka kaikki voivat (ja jonka kaikkien pitäisi) tehdä kotona! Laskettelusuksien vahaaminen ja lopullinen viimeistely tai kiillottaminen on kanttien teroittamisen tapaan välttämätön osa suksien huoltoa. Tämä vaihe tulisi suorittaa viikoittain, heti kanttien viilaamisen jälkeen.

Kun kantit ovat terävät ja pohja korjattu (jos tarpeen), puhdistetaan suksien pohjat puhdistusliuoksella kunnolla hangaten. Apuna voi käyttää joko siivousliinaa tai harjaa. Tarkoituksena on varmistaa, että kaikki lika, roskat ja edelliseltä kerralta jäljelle jäänyt vaha irtoaa. Lopuksi suksien pinta käydään vielä läpi kostealla puhtaalla liinalla, jotta saadaan pois kaikki puhdistusaineen jäämät. Nyt pinta on valmis vahattavaksi.

Seuraavaksi lämmitetään voitelurauta ja otetaan esille haluttu voiteluaine. Markkinoilta löytyy niin yleisvoiteluaineita kuin kylmän ja lämpimän sään vahoja, luistovoiteita ja erityisen pitkäkestoisia voiteluaineitakin – valinta on sinun!

Voitelurautaa pidellään noin 5–10 cm suksien pohjan yläpuolella. Voiteluaine painetaan hellästi voitelurautaa vasten (sormia suojaten), jolloin kuumaa vahaa tippuu suksen pohjaan. Liikkeen tulisi olla ylös ja alas suuntautuvaa, jotta voiteluaine levittyy tasaisesti. Kunkin voiteluainejanan väliin tulisi jäädä noin 3–5 cm tyhjää tilaa. Ei kannata huolestua, vaikka jälki näyttäisi tässä vaiheessa epätasaiselta ja suttuiselta – vielä ei olla valmiita!

Kun pohja on kunnolla voiteluaineen peitossa, asetetaan kuuma voitelurauta pohjaa vasten. Raudan oman painon tulisi olla riittävä, mutta jos pohja on suulakepuristettu (eli ekstrudoitu) tai sukset eivät vain vastaanota voiteluainetta erityisen hyvin (kaikki sukset ovat erilaisia), voi rautaa painaa hieman.

Vahaaminen ja viimeistely

Seuraavaksi rautaa liikutellaan ylös alas koko suksen matkalta sulavalla liikkeellä sulattaen ja painaen voiteluainetta pohjaan. Sen tulisi imeytyä ja levittyä tasaisesti, mutta jos sattuu huomaamaan, etteivät kaikki kohdat täyty voiteluaineella, voi vain napata voidepalan, sulattaa sitä hieman ja täyttää ne.

Kun sukset on täysin voideltu, jätetään ne jäähtymään aina siihen asti, että ne ovat viilentyneet huoneen lämpötilaan saakka. Jos mahdollista, ne voi jättää jäähtymään yön yli!

Seuraavaksi siklataan ja viimeistellään pohjat. Sikliä liikutellaan koko suksen pituudelta – ja aivan oikein – kärjestä kantaan suuntautuvin liikkein. Tarkoituksena on raaputtaa pois kaikki mahdollinen irtoava voiteluaine, ja tähän voi käyttää hieman voimaakin!

Kun sukset on siklattu, pyyhitään vielä jäljelle jääneet voiteet puhtaalla pyyhkeellä. Jotkut tykkäävät vielä viimeistellä jäljen harjalla, mutta se ei ole pakollista. Tosin se auttaa kyllä tekemään voitelujäljestä supersileää, ja näin ollen voi taata nopeammat vauhdit rinteessä.

Lopuksi voiteluaine hävitetään valmistajan ohjeiden mukaisesti, minkä jälkeen voikin suunnata rinteeseen. Me tykkäämme käyttää ekologisia ja biohajoavia voiteita, jotka voi heittää suoraan sekajätteeseen ilman, että niitä täytyisi kierrättää erikseen. Tämä tekee hommasta hieman helpompaa!

Lopuksi

Laskettelusuksien huolto on homma, joka jokaisen laskettelua harrastavan kannattaa opetella tekemään kotona. Parhaimmassa tapauksessa tällä taidolla säästää niin aikaa, hermoja kuin sievoisen summan rahaakin. Myös suksien pitäminen priimakunnossa joka ikistä laskettelukertaa varten helpottuu huomattavasti, kun niitä ei tarvitse enää niin usein rahdata suksihuoltoon.

Olemme tässä artikkelissa käyneet läpi niin välttämättömiä kuin valinnaisia työvälineitä sekä perusmenetelmät, joilla hoituvat niin kanttien viilaaminen ja suksien pohjan korjaaminen kuin vahaaminenkin. Toivottavasti sait poimittua tästä itsellesi hyödyllisiä vinkkejä! Hyvää laskettelukautta – ja nähdään rinteessä!

Aiheeseen liittyvää luettavaa